keskiviikko 31. elokuuta 2016

kesän viimeinen ilta.

Syyskuu. Huomenna.
Kesä vain vilahti ohi. Liian nopeasti, jälleen kerran. Tuntuu että, mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä nopeammin kesät menee.

Kesällä olin paljon reissussa ja näin jälkiviisaana voin miettiä, nautinko oikeasti pienistä hetkistä ja tilanteista, koska olin lähes koko ajan menossa. Mutta nautin kyllä siitä, kun voi mennä ja tulla miten haluaa. Toisaalta hetket pienempien sisarusten kanssa jäivät melko vähäisiksi. 

Kaiken kaikkiaan voin todeta, että kesääni sisältyi paljon ihania, unohtumattomia hetkiä. Ajattelenkin, että reissasin kesällä tulevan syksyn ja talvenkin edestä, sillä opiskelutahti lukiossa sen kuin kiihtyy..


Viime viikonloppu oli kuin keidas, jolla sai hetken levähtää. Olimme kaveriporukalla yhden ystävän luona koko viikonlopun. Viime viikon kahden uusintakokeen ja muunkin stressin jäljiltä oli rentouttavaa nollata pää täysin koulujutuista.♡

Tämä tyttö täällä taitaa lähteä unten maille. Toivotan teille kaikille ainutlaatuista alkusyksyä! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti